Tervetuloa Kamalan luonnon virallisille nettisivuille!

Kamala luonto on strippisarjakuva, jota tekevät Jarkko Vehniäinen ja Marja Lappalainen. Se syntyi jo vuonna 2001 puolivahingossa Ilta-Sanomille tehdyn Helsinki-aiheisen pilakuvan muodossa, muutti sitten muotoaan metsään sijoittuvaksi sarjakuvaksi ja on tänä päivänä monelle tuttu useista päivittäissanomalehdistä sekä lukuisista albumeista. Sarjan albumit kustantaa Like. Uudet stripit julkaistaan tuoreeltaan Helsingin Sanomissa. Sarjakuvassa ilves, kärppä, kettu ja muut metsäneläimet pohtivat maailmaa omintakeiseen, sanoja säästelemättömään tyyliinsä. Vehniäinen hoitaa sarjan piirrospuolen, Lappalainen on ollut mukana toisena käsikirjoittajana vuodesta 2016 lähtien. Yhdessä he hiovat ideat loppuun ja stripit valmiiksi viimeistä ilmettä ja puhekuplaa myöten.

Kamalan luonnon maailma on moniulotteinen ja tutustumisen arvoinen: jokainen voi saada siitä ajatuksia ja löytää hahmon johon samastua – tai ihan vaan saada päivittäiset naurut. Välillä elämä näyttää parhaat puolensa, välillä lyö kunnolla turpaan. Kamalassa luonnossa käydään läpi vuoristoradat ja tunnekuohut laidasta laitaan, vaikeita aiheita kaihtamatta. Mutta kaikista kurakoista rämmitään aina kuiville, ja kuten elämässä yleensä, niin tässäkin metsässä kaikkein tärkeintä on ystävyys!

Hyppää mukaan selvittämään, miten elämästä selvitään ja kuka on sinun toteemieläimesi! Alla muutama sitaatti, joista voit jo saada jonkinlaista osviittaa!

 

 

 

 

 

 

Kunnon naurut ja unet auttavat kaikkeen.

– Ilves ja kärppä

Jokaisen itse talloma elämänpolku on se kaunein.

– Kettu

Jos lopetan uskomisen, niin juuri silloin voi elämäni rakkaus mennä minulta ohi.

– Hirvi

Huh huh, miten tästäkin päivästä taas selviää.

– Majava

Muistin juuri että olen unohtanut jotain mutta tajusin saman tien että en muista mitä olen unohtanut.

Nooh, ihan sama.

– Pöllö

Julkaisijat

Kamalaa luontoa julkaistaan noin kahdessakymmenessä lehdessä, muun muassa Helsingin Sanomissa, Turun Sanomissa, Aamulehdessä, Metrossa, Kalevassa, Keskisuomalaisessa, Ilkka-Pohjalaisessa ja Ilta-Sanomissa (nettiversio). Sarjakuva ilmestyy myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, yhdessä lehdessä kussakin maassa. Kamalan luonnon albumit, joihin kootaan sanomalehdissä ilmestyneitä strippejä, julkaisee Otava. Niitä saa kirjakaupoista ja marketeista (esim. Prismat, Citymarketit) kautta maan.

Albumeja voit tilata myös Elukkamanian verkkokaupasta! Lisäksi löydät sieltä monia oheistuotteita mukeista t-paitoihin ja kangaskasseista kalsareihin.

Koko tuotanto

Kamala luonto -albumit:

  • Parasta elämässä (Zum Teufel) 2012
  • Anna haukku! (Zum Teufel) 2012
  • Karhunvatukoita (Zum Teufel) 2013
  • Sulassa sovussa (Arktinen Banaani) 2013
  • Sunnuntaisarjat I (Arktinen Banaani) 2014
  • Anna haukku!, 2. uudistettu painos (Arktinen Banaani) 2015
  • Vain eläimiä (Arktinen Banaani) 2015
  • Sunnuntaikävelyllä (Arktinen Banaani) 2016
  • Kettujahti (Arktinen Banaani) 2016
  • Pentukirja (Arktinen Banaani) 2016
  • Eläimen tarkoitus  (Otava) 2017
  • Sunnuntaijengi (Otava) 2018
  • Juhlakirja (Otava) 2018
  • Sunnuntailounas (Otava) 2019
  • Nousukiidossa (Otava) 2019
  • Pentukirja, 2. uudistettu painos (Otava) 2019
  • Ketun oma kirja (Like) 2020
  • Petojen jäljillä (Like) – ilmestyy syksyllä 2020

Kamala luonto -pokkarit:

  • Kamala luonto (Zum Teufel) 2010
  • Parasta elämässä (Arktinen Banaani) 2012
  • Karhunvatukoita (Arktinen Banaani) 2013
  • Minäkö hullu? (Arktinen Banaani) 2014
  • Pieruterapia (Arktinen Banaani) 2015
  • Kamalasutra (Arktinen Banaani) 2016

Kamala luonto -minilehtiset:

  • Pierulehtinen (Elukkamania) 2019
  • Bad Nature – The Nature of the Beast (in English) (Elukkamania) 2020
  • Majavan oma ahdistuslehtinen (Elukkamania) – tulossa 2020